Luonnon monimuotoisuuden & yhteisöjen osallisuuden vahvistaminen eurooppalaisia elinympäristöjä kehittämällä
INNATURE
EU Horizon Europe -rahoitettu hanke
Taustaa
Rakennettu ympäristö on osaltaan vastuussa maailmanlaajuisesta luonnonvarojen hyväksikäytöstä, ilman, veden ja maaperän saastumisesta, luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta. Samaan aikaan rakennetun ympäristön toimijoilla on avaimet kehittää ratkaisuja ja innovaatioita, jotka vähentävät haittoja ja voivat jopa vauhdittaa kestävää yhteiskunnallista muutosta ja uusia elämäntapoja.
Luontopohjaiset ratkaisut (Nature Based Solutions, tai NBS) voivat hyvin suunniteltuina ja toteutettuina tukea luonnon monimuotoisuutta sekä paikallista ja alueellista ekologiaa. Ilman, maaperän ja veden laadun parantaminen, sekä hiilen sitominen hillitsevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Tiiviimpi luontoyhteys myös tukee ihmisten terveyttä ja hyvinvointia sekä mahdollisuuksia sopeutua muuttuvan ilmaston vaikutuksiin, esimerkkeinä lämpösaarekeilmiön lieventäminen ja tulvien torjunta.
Monien luontopohjaisten ratkaisujen kohdalla hyödyt eivät ole kuitenkaan täysin toteutuneet tai kestäneet aikaa. Lisäksi paikallisen yhteisön osallistuminen on saattanut olla puutteellista, eikä kaikilla ole ollut mahdollisuuksia nauttia luontopohjaisten ratkaisujen hyödyistä tasavertaisesti. Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuuksia hyötyä luontopohjaisista ratkaisuista tasapuolisesti. Mm. ikääntyneet, maahanmuuttajat, naiset tai vammaiset, saattavat kohdata syrjäytymistä, segregaatiota tai kaupunkien slummiutumisen vaikutuksia.
Hanke tähtää uudenlaisen ajattelun, käytäntöjen ja asumisen tulevaisuuden kehittämiseen viiden luontopohjaisten ratkaisujen pilotin kautta. Pilotit sijoittuvat Belgiaan, Romaniaan, Suomeen, Tanskaan ja Isoon-Britanniaan, ja ne toteutetaan New European Bauhaus aloitteen (NEB) perusarvojen mukaisesti osallistavina, kauniina ja kestävinä.
Hankkeessa tarkastellaan luontopohjaisten ratkaisujen hyötyjä ja yhteisvaikutusta osallistavien suunnitteluratkaisuiden sekä innovatiivisten menetelmien, hoidon ja ylläpidon kautta. Kollektiivisen hankkeen tavoitteena on muuttaa ajattelutapoja, vaikuttaa päätöksentekoon sekä nopeuttaa luontopohjaisten ratkaisujen käyttöönottoa sekä paikallisesti että Euroopan laajuisesti.
INNATURE yhdistää ihmisten ja luonnon monimuotoisuuden. Erilaiset yhteisöt, taiteilijat ja suunnittelijat, ekologit, tutkijat, päättäjät ja muut sidosryhmät tuodaan yhteen ajattelemaan uutta tulevaisuutta. Ekososiaalinen Living lab työskentely ja taidekeskustelut mahdollistavat sidosryhmien kohtaamisen ja uuden ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti monimuotoisemman tulevaisuuskuvan luomisen.
Pilottitapaukset kehitetään ja johdetaan monitieteellisessä yhteistyössä tutkijoiden, taiteilijoiden, suunnittelijoiden, järjestöjen, pk-yritysten ja kaupunkien kesken.
Tavoitteemme
Luontopohjaisten ratkaisujen paikallinen yhteiskehittäminen ekososiaalisen Living lab työskentelyn avulla, New European Bauhausin (NEB) perusarvojen mukaisesti.
1
Olevan luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ja arvon esiin nostaminen taidekeskustelujen ja monimuotoisuutta edistävien toimien kautta, paikallisten luontoasiantuntijoiden kanssa.
2
Luontopohjaisten ratkaisuiden pitkäaikaiskestävyyden varmistaminen hankkeessa kehitettävien seuranta- ja arviointimenetelmien ja digitaalisen alustan avulla (ml. kansalaistiede).
3
Luontopohjaisten ratkaisujen hyödyntäminen eurooppalaisten elinympäristöjen uusien tulevaisuuskuvien muodostamiseksi ja niiden paikallinen taloudellis-ekologinen arvottaminen.
4
Edellä mainittujen prosessien ja tulosten mallintaminen. Käytännön ohjeiden tuottaminen luontopohjaisten ratkaisujen toteuttamisesta New European Bauhausin perusarvojen mukaisesti: INNATURE Pattern Book julkaisu.
5
Seitsemän innovaatiota
-
Luontopohjaisia ratkaisuja ei ole toistaiseksi hyödynnetty kokonaisvaltaisesti: ratkaisujen yhteiskehittäminen paikallisten yhteisöjen kanssa ja eri mittakaavojen huomioon ottaminen toteutuvat harvoin. Ratkaisut eivät myöskään noudata New European Bauhaus -aloitteen mukaisia NEB-perusarvoja: kestävyys, osallisuus ja kauneus.
INNOVAATIO 01: NEB-perusarvojen mukaiset luontopohjaiset ratkaisut edellyttävät radikaalia muutosta suunnittelun, käytön ja hallinnoinnin käytäntöihin. Samalla ajattelutapa ihmisen ja luonnon välisistä suhteista muuttuu. Toteutettavat luontopohjaiset ratkaisut ovat paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia, skaalautuvia sekä luonnon että ihmisten monimuotoisuutta kunnioittavia. INNATURE-hankkeen luontopohjaisten ratkaisujen yhteiskehittäminen tähtää ekologiseen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, uusiin suunnittelun ja teknologian innovaatioihin sekä estetiikkaan.
-
Haavoittuvassa asemassa oleviin yhteisöihin kuuluvia ryhmiä ei ole otettu riittävällä tavalla huomioon luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelussa. Tarvitaan uusia yhteistyömenetelmiä eri väestöosien luontosuhteen vahvistamiseksi.
INNOVAATIO 02: Ekososiaalinen Living Lab työskentely keskittyy paikallisiin ekologisiin ja sosiaalisiin voimavaroihin ja tarpeisiin. Niitä käsitellään luontopohjaisten ratkaisujen yhteiskehittämisen yhteydessä, paikallisten yhteisöjen, luontoasiantuntijoiden, taiteilijoiden, suunnittelijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Living Lab -työskentely tuo yhteen luonnon ja yhteisön monimuotoisuuden näkökulmia (ml. naiset, lapset, ikääntyneet, maahanmuuttajat, vammaiset), joka mahdollistaa paikallisesti mielekkäiden, kohtuuhintaisten ja aikaa kestävien luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisen.
-
Taidetta hyödynnetään harvoin luontopohjaisten ratkaisujen yhteiskehittämisessä tai suunnittelussa. Paikallisten yhteisöjen osallistaminen ja taidehankkeet ovat tyypillisesti erillisiä prosesseja.
INNOVATION 03:Taidekeskustelutkehitetään alhaalta ylöspäin suunnatun osallistamisen menetelmäksi. Paikalliset taiteilijat, luovat yhteisöt ja suunnittelijat tuottavat julkista taidetta, jolla aktivoidaan paikallisten ihmisten ja luontoasiantuntijoiden yhteistyötä elinympäristöjen suojelemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi. Taide toimii osana luontopohjaisten ratkaisujen kartoituksessa, lisäksi se edesauttaa paikallisten taloudellisten ja ekologisten arvojen tunnistamista ja huomioimista osana kaupunkisuunnittelua ja päätöksentekoa.
-
Luontopohjaisia ratkaisuja seurataan harvoin asianmukaisesti niiden pitkäaikaiskestävyyden varmistamiseksi; seurantamenetelmät eivät tuo yhteen riittävästi eri näkökulmia. Monipuolisten, helppokäyttöisten ja osallistamiseen soveltuvien menetelmien puute sekä heikko viestintä muodostavat esteitä seurannan kehittämiselle.
INNOVATION 04:Kokonaisvaltainen seuranta- ja arviointi mahdollistaa kunkin tapauksen luonnon monimuotoisuuden, mikroilmaston sekä sosiaalisten, kulttuuristen, teknisten ja käyttäjänäkökulmien tarkastelun osana luontopohjaisten ratkaisujen pitkän aikavälin arviointia. Pilottikohteiden paikallisista sidosryhmistä koostuvat seurantaryhmät keräävät tietoa ratkaisujen suorituskyvystä ja vaikutuksista niiden tieteellistä analyysiä ja arviointia varten.
-
Digitaalisten sovellusten hyödyntäminen yhteiskehittämisessä kansalaisia osallistavina työkaluina ei ole yleistä. Laajemman hyödyntämisen haasteena voi olla mm. vieraannuttava kieli tai puutteellinen tieto paikallisista olosuhteista ja yhteisön tarpeista. Digitaalisia sovelluksia ei ole myöskään hyödynnetty luontopohjaisten ratkaisujen ylläpidossa pitkällä aikavälillä.
INNOVAATIO 05: Digitaalinen alusta osallistamiseen, luontopohjaisten ratkaisujen toteuttamiseen, ylläpitoon ja seurantaan. Alusta toimii Living Lab yhteisöjen yhteydenpidossa sekä paikallisesti että eri maiden ja sidosryhmien välillä. Alustalla välitetään tietoa ja kokemuksia pilottihankkeista. Pelillistämällä madalletaan kynnystä osallistumiselle, huomioiden ja välttäen digitaalisen syrjäytymisen kehityskulut.
-
Luontopohjaiset ratkaisut keskittyvät markkinaehtoisiin tuottavuustavoitteisiin laajojen sosiaalisten ja ekologisten hyötyjen kustannuksella. Paikallisten yhteisöjen ja kotitalouksien taloudelliset näkökulmat ja niihin liittyvät yhteiskunnalliset edut jätetään usein päätöksenteossa huomiotta.
INNOVAATIO 06: Paikallinen taloudellis-ekologinen arvottaminen siirtää huomion pääoman ja kaupallistamisen näkökulmien sijasta luontopohjaisten ratkaisujen tuottamaan yhteiskunnallisen ja ekologisen arvon kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Kotitalouksille, naapurustolle ja paikallishallinnolle kohdistuvien taloudellisten hyötyjen sekä muodostuvan ekologisen jalanjäljen arviointi.
-
Luontopohjaisten ratkaisujen toistettavuus ja skaalautuvuus sekä pitkäaikaiskestävyyden testaaminen on toistaiseksi puutteellista. Lisäksi NEB-perusarvojen yhdistäminen luontopohjaisten ratkaisujen toteuttamiseen merkityksellisellä ja toteutuskelpoisella tavalla vaatii parempaa ymmärrystä niiden välisistä yhteyksistä.
INNOVAATIO 07: INNATURE Pattern Bookkokoaa hankkeen pilottien ja edellä mainittujen innovaatioiden 01-06 pohjalta toimintatapoja luontopohjaisten ratkaisujen yhteiskehittämiseksi, toteuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Pattern book julkaisu tarjoaa viidellä kielellä eurooppalaisten yhteisöjen ja sidosryhmien käyttöön helppokäyttöisiä ja havainnollistettuja malleja ja toimintatapoja luontopohjaisten ratkaisujen hyödyntämiseksi eri skenaarioissa esimerkiksi erilaisille käyttäjille, mittakaavoille, ilmasto-olosuhteille, erilaisten elinympäristöjen kestävän tulevaisuuksien saavuttamiseksi.
Pilotti tapaukset
Hankkeen ytimessä ovat sen viisi pilottitapausta: Niiden kautta hankkeen kaikki seitsemän innovaatiota tulevat testatuiksi ja kehitetyiksi todellisissa olosuhteissa. Eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat kohteet on valittu maantieteellisesti toisiaan täydentävinä. Kohteet ovat lisäksi kaupunkirakenteen, sosiaalisen ja kulttuurisen rakenteen sekä ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta vaihtelevia. Työskentely kussakin kohteessa on järjestetty yhteistyössä maanomistajien ja muiden keskeisten paikallistoimijoiden kanssa.
NEB-perusarvojen mukaiset luontopohjaiset ratkaisut tiivistettynä:
Kestävyys: Luonnon monimuotoisuuden varjeleminen ja vahvistaminen. Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin, luontoyhteyden, kiertotalouden periaatteiden parantaminen. Ratkaisut myös kestävät aikaa ja ovat helposti ylläpidettäviä.
Kauneus: Paikan kokemuksen, paikallisten merkityksien, identiteetin ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.
Osallisuuden edistäminen: Oikeudenmukaisuus, kohtuuhintaisuus ja saavutettavuus kaikille. Aidosti osallistavat poikkitieteelliset prosessit yhteisön ja sidosryhmien kanssa, huomioiden myös haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät.
Viisi pilottita esittelevät miten NEB-perusarvojen mukaisesti toteutettujen luontopohjaisten ratkaisujen monipuolisuus on oleellisia pitkäaikaiskestävyyden ja resilienttien asuinympäristöjen kehittämiseksi. Vaikka pilotit ovat toisistaan poikkeavia ja ainutlaatuisia, kaikki noudattavat yhteisiä periaatteita:
Pilotit mukautetaan paikallisten yhteisöjen ja ekologisten tarpeiden mukaiseksi. Yhteiskehittäminen paikallisten toimijoiden kanssa, taiteilijoiden ja taideinterventioiden tukemana. Tapausten seuranta ja arviointi pitkällä aikavälillä. Kussakin tapauksessa kartoitetaan luontopohjaisen ratkaisun ekologinen jalanjälki, kustannukset sekä sosiaaliset, ekologiset ja taloudelliset hyödyt.
1)
Kussakin tapauksessa vahvistetaan paikallista luonnon monimuotoisuutta. Paikallista tapausta tarkastellaan muiden EU-aloitteiden, kuten EU:n biodiversiteettistrategian 2030 näkökulmasta keskittyen erityisesti paikallisiin avainlajeihin. Tarkastelu toteutetaan yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja luontoasiantuntijoiden kanssa. Yhteistyöllä vahvistetaan asukkaiden luontoyhteyttä ja paikkaan kuuluvuuden tunnetta, jotka osaltaan edistävät ihmisten terveyttä ja luonnon hyvinvointia.
2)
Pitkäaikaiskestävyys on keskeinen tavoite kaikissa piloteissa. Tavoite saavutetaan paikallisten yhteisöjen ja sidosryhmien tuella, paikallisen luonnon tuntemuksella ja näyttöön perustuvalla suunnittelulla. Tavoitteena sitouttaa paikalliset luontopohjaisiin ratkaisuihin ja ylläpitämään niitä INNATURE innovaatioiden tukemana.
3)
Luontovaikutusten minimointi sekä kiertotalouden periaatteet ovat keskeisiä luontopohjaisten ratkaisujen rakentamisessa, materiaaleissa, tuotteissa, lajeissa ja maanmuokkauksessa. Kierrätyksen, korjaamisen ja kestävän suunnittelun innovatiivisia ideoita ja aloitteita edistetään yhdessä yhteisöjen kanssa ja ne kartoitetaan INNATURE Pattern Book julkaisuun.
4)
Ekologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja rakennusperinteeseen liittyvät arvot ovat INNATURE hankkeen keskiössä. Esimerkkejä ovat mm. paikallisten siemeten käyttäminen, olemassa olevien katu- ja reittiverkostojen ja rakennusten parantaminen, kestävien perinteisten metsätalouden käytäntöjen ja paikallisten metsästä saatavien tuotteiden ja materiaalien uudelleenkäyttäminen sekä veden kulttuuristen arvojen esiin nostaminen.